Siirry sisältöön
28.1. Onneksi olkoon: Kaarlo, Kalle, Kaarle, Mies   |   Tekstiversio  |   Abc-   Abc+   |  
Olet tässä: Etusivu
     Hae: 
 

Via Crucis -kärsimysdraama perustuu kirkon keskiaikaiseen perinteeseen. Vuonna 2011 esitys veti mukaan kulkueeseen ja katujen varsille  noin 15 000 henkeä. 

Pääsiäisnäytelmän järjestää ekumeeninen yhdistys Via Crucis – Ristin Tien Tuki ry. yhdessä Helsingin tuomiokirkkoseurakunnan kanssa. Näytelmän ohjasi Mikko Lammi ja Jeesuksen roolissa nähtiin Tommi Alatalo.

Vuonna 2012 Via Crucis -pääsiäisvaellus toteutetaan pitkänäperjantaina 6.4.2012 klo 21. Näytelmän ohjaa myös ensi vuonna Mikko Lammi. 

Rakennamme uusia Via Crucis -verkkosivuja, jotka valmistuvat helmikuun aikana.

 

 

 

 

 
 
 
 
 

 

 

 

 

Via Crucis yllättää taas – tulkinnallaan ja musiikillaan

Pitkänäperjantaina 22.4. klo 21. Lähtö Kaisaniemen puistosta. Reitti kulkee Säätytalon kautta Tuomiokirkolle. Esitys kestää noin puolitoista tuntia.

Jeesus sanoo näyttelijä Tomi Alatalon suulla: "Hyvää tahtoa ihmisellä on, mutta riittääkö se?"

Tämä Jeesuksen kysymys on ydinsisältöä tämänvuotisessa ekumeenisessa pääsiäisnäytelmässä. Via Crucis – Ristin tie esitetään Helsingin keskustassa pitkänäperjantaina 22.4.2011 kello 21. Esitys toteutetaan nyt 16. kerran.

Via Crucis -pääsiäisvaelluksen ohjaa teatteriohjaaja, näyttelijä Mikko Lammi. Jeesuksen roolissa nähdään näyttelijä Tomi Alatalo. Esityksen tekstinä on Lauri Otonkosken kirkkotaiteen Engel-palkinnolla palkittu käsikirjoitus.

Elävä musiikki, jonka on säveltänyt Mikko Helenius, soi Via Cruciksessa koko matkan ajan. Neljä muusikkoa lähtee seuraamaan tapahtumia ja Jeesusta. He reagoivat tilanteisiin omalla vahvalla tavallaan instrumentteinaan viulu, bandoneon, lyömäsoittimet ja ihmisääni.

 

Jeesuksen aasi ja Via Crucis -näyttelijöitä, myös Jeesuksen roolissa nähtävä Tomi Alatalo, vierailivat Narinkkatorilla palmusunnuntaina. Kuva: Rani Korhonen.

Ohjaaja Mikko Lammi luonnehtii esitystä seuraavasti: 

”Esityksessä kohtaamme ihmisiä, joiden pyrkimys hyvään johtaa useimmiten, joskaan ei aina, kivuliaaseen putoamiseen ja tuomion odotukseen. Omat voimat ja ymmärrys pettävät Juudakselta, Pietarilta, Pilatukselta...

Samoin käy meille, esityksen toteuttajille. Tänä pääsiäisenä näyttämöllä on myös iso joukko ensi kertaa mukaan lähteneitä seurakuntalaisia. Puitteet ovat valtavat ja näyttämöt mittavia ja   tekstistä nousevat teemat vähintäänkin haastavia sekä sääolosuhteet vaativia. Tuhansien ja taas tuhansien katsojien tavoittaminen parituntisen elävän esityksen kautta on lähtökohtaisesti mahdotonta.

Mutta Jeesus jaksaa aina yllättää! Osoitettuaan Juudaksen kavaltajaksi hän kutsuu tämän vielä nauttimaan leipää ja viiniä kanssaan. Näin myös Juudas vastaanotetaan ehtoollisen tarjoaman armon sisään.

Ihmisen hyvä tahto ei kai useinkaan pitkälle kanna, mutta pääsiäisestä kumpuavan armon varassa lähestymme kaikki yhdessä taas kerran pitkänperjantain tapahtumia.”

Näytelmä alkaa Kaisaniemen puistosta. Kulkue siirtyy puistosta Unioninkatua ja Rauhankatua pitkin Säätytalolle, jonka edessä tapahtuu oikeudenkäynti. Tapahtumat huipentuvat ristiinnaulitsemiseen Tuomiokirkon portailla.

Via Cruciksen 70-henkinen tiimi koostuu teatterin ja musiikin ammattilaisista sekä teatteriharrastajista ja seurakuntalaisista.